Sivut

perjantai 25. helmikuuta 2022

Puuhaboxi kissoille sekä koiralle

 Halpa ratkaisu nenätyöskentelylle. Pentukurssilta tarttui mukaan erittäin hyvä idea, laatikko jonne on rikottu sanomalehtiä. Annoin Fridalle esimerkiksi hänen ruuan sieltä. Oli kiva nähdä kuinka kauan hän jaksoi keskittyä etsimään ruokaa lehtien seasta. Nenä tuhisi ja kävi koko ajan. 

Tottakai kissat saivat myös kokeilla boxia. Nipsu ymmärsi sen idean ja etsi lempiherkkujaan innokkaasti laatikon seasta. Oscar meni istumaan laatikkoon, pelkäsin hänen pissaavan sinne. Onneksi ei näin kuitenkaan käynyt. 

Olen paljon antanut Fridalle ruokaa lattialta tai kädestä, jotta tulisi vähän tekemistä. Frida myös suostuu syömään kupista, mutta minua ei haittaisi jos hän ei joskus suostuisi, kun on saanut ruuan milloin mistäkin. Kissoille piilotan usein ruokaa ympäri asuntoa. Aina joku ne on käynyt syömässä. Toki heillä tietenkin on myös ruokaa kipossa. 

Nipsu tuli heti tarkastamaan, mitäs keittiössä tapahtuu


Silppusin laatikkoon papereita


Ihmettelevät yhdessä <3








Fridan koko pää oli melkein lehtisten alla.

Laatikko on ollut nyt muutaman päivän ahkerassa käytössä, Oscar on myös pikkuhiljaa ymmärtänyt sen idean. 

Ollaan käytetty älypelejä, kananmunakennoa, muovipulloa, pyyhettä, vilttiä, kongia jne.

nuo tulivat nyt mieleeni. Voi olla, että unohdin jotain. Mitä teillä ollaan käytetty lemmikkien aktivointiin? ei ole väliä onko kyseessä koira, kissa tai vaikka hamsteri. Olisi mielenkiintoista kuulla. 💛



Rentouttavaa viikonloppua kaikille

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ensimmäinen blogiteksti

ensimmäinen blogiteksti

 No niin, vihdoinkin sain aikaiseksi pistää blogin pystyyn. Minulla on ollut toki nuorempana hevosaiheisia blogeja joten en aivan uusi tääll...