Jollakin ihmisellä on voinut olla esimerkiksi 3 koiraa ennen rottista, mutta sitten rottweiler osoittautuu temperamenttiseksi, omapäiseksi ja vaikeaksi hallittavaksi, välttämättä aiempien koirien koulutusmenetelmät ei toimi ja täytyy miettiä kaikki uudestaan. Joku kenellä ei ole ollut omaa koiraa on voinut olla paljon koirien kanssa tekemisissä, mukana koulutuksissa tai opiskella alaa. Se onko ollut ennen koira vai ei, ei kerro aina koko totuutta.
Olemme löytäneet potentiaalisen kasvattajan. Heillä on myös kissoja, joka on tietenkin hyvä kun pentu on tottunut kissoihin jo kasvattiperheessä. Olemme todella innoissaan vaikkakin tiedostamme, että on varmaan noin 50‰ mahdollisuus, että täältä perheestä pentu saadaan. Kävimme eilen vähän ostamassa koiralle juttuja valmiiksi. On hyvä, että on sitten valmiina pennulle kaikki, milloin ikinä hän meille tuleekaan. tietenkin kovasti toivomme, että se olisi jo muutaman kuukauden päästä. Ostimme muutamia juttuja, pitää vielä ostaa todella paljon lisää: leluja, valjaat, hihna, panta, heijastinliivi, toppaliivi, sadetakki yms...lista voisi jatkua ikuisuuden.
Jälkiliina on todella kätevä kun kouluttaa pennulle luokse käskyä tai kun harrastaa koiran kanssa jäljestystä.
Ostettiin myös peti, mutta Nipsu+Oscar on sitä mieltä, että se on nyt heidän peti eikä minkään koiran |
Me jäämme odottelemaan vastausta saadaanko pentu nyt vai ei.
Ihanaa viikonloppua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti